U20/A-poikien sarjakausi vauhtiin, Tiikerit jatkaa A-poolissa
A-pojat (06-08)Julkaistu: 01.11.2025 21.01

U20/A-poikien sarjakausi vauhtiin, Tiikerit jatkaa A-poolissa

U20-poikien (A-pojat) sarjakausi käynnistyi Tiikerien isännöimänä Kokkolassa Piispanmäen monitoimitalossa. A1-pooli typistyi pelattavaksi kolmen joukkueen kesken Vaasan Kiiston joutuessa luovuttamaan turnauksen pelaajapulasta johtuen. Tämän myötä pelit pelattiin yhdellä isolla kentällä kolmieräisinä siten, että jokaisesta erävoitosta ansaitsi yhden pisteen.

Avausottelussa OsVaa vastaan kummankin joukkueen yhdessä harjoittelemisen ja pelaamisen puute näkyi peliesityksissä. Ottelu oli kuitenkin alusta loppuun tasainen.
Oulunsalon Vasama aloitti ottelun vahvasti johtaen 1-5, mutta tämän jälkeen peli tasoittui. Tiikeritkin johti erää jo parhaimmillaan 17-13, mutta aaltoileva erä tasoittui myös tällä kertaa eräpisteisiin 18-18. Loppuerä mentiin tasaisissa merkeissä, mutta OsVa oli vahvempi ratkaisupalloissa vieden erän lopulta 25-27.

Ottelun toisen erän alku oli jälleen hienokseltaan OsVan, mutta Tiikerit hiipi rinnalle ja käänsi tasaisen erän itselleen lukemin 25-22 ansaiten sarjataulukkoon pisteen. Kolmas erä näytti pitkään menevän Tiikereille pistetaulun näyttäessä jo suhteellisen turvallista johtoa tilanteissa 6-2, 9-4 ja 12-7. Oulunsalolaiset kavensivat erän vanhetessa piste-etumatkaa kuitenkin hiljalleen olleen ensimmäisen erän tapaan vahvempi erän lopulla vieden ottelun lopulta erin 2-1 ottamalla kolmannen erän jatkopalloilla 26-24.

Kun OsVa voitti päivän toisessa ottelussa JyväsLentiksen suoraan 3-0 riitti Tiikereille A-poolipaikan säilyttämiseen 2 voitettua erää ja pistettä keskinäisestä ottelusta jyväskyläläisiä vastaan. Tiikerit hallitsivatkin kahta ensimmäistä erää ottaen kumpaisenkin nimiinsä lukemin 25-20 ja 25-19.
Kolmanteen Tiikereille merkityksettömään erään pääkäskijä Emmes vaihtoi pelaavan nipun lähes täysin antaen enemmän vastuuta sitä siihen saakka vähemmän saaneille. Kotijoukkueen peli ei lähtenytkään rullaamaan oikein missään vaiheessa kolmatta erää JyLen viedessä sen pistein 13-25.

Tiikerit U20-joukkueessa ensiesiintymisensä tekivät Härmän häjyt passari Tommi Huumarkangas, keskipelaaja Ilmari Liinamaa sekä yleispelaaja Niilo Peräsalo. Debyyttinsä teki myös toinen keskitorjuja Maxime Nyholm. Edellä mainittujen lisäksi Tiikeripaidassa kentällä esiintyivät Luukas Haikola, Juho Huhtaluhta, Kimi Kaustinen, Atte Leppälä, Ivan Makowiecki, Aaron Schreck, Eeli Strang ja Samuel Wentus. Huoltajina vaihtopenkillä myös Matias Heikkilä ja Ossi Myllykangas.